Kosmoksen alla

Olin tänä viikonloppuna poissa sivistyksen parista.
Olin metsässä.

Siellä on tapana oivaltaa asioita...

Eilen yöllä, kun tulin saunasta pitkän ja raskaan päivän jälkeen, pysähdyin katselemaan tähtiä.
Ne näyttivät erilaisilta.
Samat tähdet ne todellisuudessa olivat, mutta olin vain unohtanut miltä oikea tähtitaivas näyttää. 

Se oli erittäin vaikuttava hetki.

Ilman kaupungin tuomaa valosaastetta tähtitaivas näkyi paljon syvempänä ja kirkkaampana. Mustia kohtia ei paljon näkynyt, vaan kaiken peitti tähtien matto. Yleensä taivaalla näkyvät vain kirkkaimat tähdet, mutta pimeydessä avaruus todellakin tuntui jatkuvan loputtomiin. 

Myös täysin pilvetön tähtitaivas kaartui komeasti synkän metsämaiseman ylle.
Näky jota ei aina huomaakkaan. 

Kuuta en huomannut, missä lie oli. 

Tapaukseen liittymätön kuva viime talvelta.

Tämä loputtoman kylmyyden ja äärettömyyden kohtaamine sai tajuamaan kuinka helvetin pieniä me ihmiset oikeasti olemme. Tunne oli samalla tukahduttava ja hieno. Mieltä lämmittävä jopa.
Tähtiä katsellessani unohdin että olin ulkona pakkasessa vähissä vaatteissa ja että hiukseni alkoivat jäätyä puikoiksi pitkin selkääni. Ajatukset virtasivat päässä ja olo läheni transsimaista rauhaa.

Taivasta ihastellessani tein myös toisen havainnon. Ihmisen jälki. 

Kun tähtiä katseli tarpeeksi kauan, alkoi liikkuvia valopisteitä näkyä yhä useammin. Osa kirkkaampia, osa lähes olemattomia. Ne kiisivät taivaankannen halki eri suuntiin ja risteilivät siellä täällä, toisinaan näyttäen kuin olisivat törmäämässä toisiinsa. Näin ei kuitenkaan käynyt. 

Mitä lie satelliitteja, tekokuita. 

Hieman sama efekti, kuin kesällä katsoessasi maahan tai muurahaispesään. Ensin kuva on melko tyhjä, muutama eliö siellä täällä. Pian kuitenkin silmä tottuu ja liikettä on kaikkialla. Vinhaa. 

Tämä taas pisti miettimään ihmisiä jotka ovat aikoinaan katsoneet tuota kylmää ja kuolettavaa syöveriä yläpuolellamme ja päättäneet että tuonne me muuten mennään. Ja sinnehän on menty. Miltähän lie tuntuisi... kaitpa sitä lähtisi käymään katsomassa jos olisi mahdollisuus.

Vaikka elämme hektisen modernin yhteiskunnan vilskeessä, irroittautukaapa joskus arjen kiireistä ja nostakaa katseenne taivaalle. Kuka tietää mitä sieltä löydätte.

Ehkä itsenne.

~Ω

No Jeesuksesta tietty!

Otetaanpa näin ensialkuun yksi suosikkipuheenaiheistani:
uskonto


Ennen kuin menen itse asiaan, kerrottakoon omat kantani. Itse en usko. Tai.. tarkemmin sanoen en usko muuhun, kuin itseeni ja ihmiseen.
En koe tarpeen luottaa ulkoisiin voimiin tai heittää elämääni jonkin kosmisen voiman varaan.
En myöskään tunne tarvitsevani apua elämän taakkojen kantamisessa tai voimia joltain Herralta taivaissa.
En myöskään aio seurata jonkun muun sanaa elämäni ohjenuorana enkä elää elämääni kenenkään muun kuin itseni vuoksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että olisin kylmä, narsistinen tai muiden tunteista piittaamaton. Ei toki. Pohjimmiltani olen aivan mielyttävä ihminen. Uskokaa pois. Elän myöskin yhteiskunnan lakien mukaan, ajan liikkennesääntöjä noudattaen ja maksan veroni. Se helpottaa elämää, ei ainakaan joudu silmätikuksi.

En myöskään tunne olevani suvaitsematon. Minun puolestani kaikki saavat tehdä mitä haluavat, uskoa mihin haluavat ja elää elämänsä kuten haluavat, kunhan siitä ei seuraa haittaa kenellekkään muulle!

karkeasti tiivistettynä... 

Ehkä tämä suunnaton avautuminen johtuu nyt tämän päivän kulusta ja asioista joita on tapahtunut. Voisikin suoraan sanoa että olen erittäin pahalla päällä. Siksipä tämä aihe on erittäin sopiva. 

Viimeaikoijen homokeskustelut, kristillisdemokraatit ja muut ovat nimenomaan haitanneet elämääni häiritsemällä mielenrauhaani. Mutta olen ollut hiljaa. Ollut kiltisti. Nauranut ja päivitellyt sekä onnitellut ihmisiä jotka ovat eronneet kirkosta. Mutta nyt eräs asia on saanut minut melkein tuohtumaan.

"Kukaa ei enää haluu tulla kirkkoon ku siellä puhutaan totta"

Voihan.

Perkele.

Sentään.

Mieleeni ei nyt tule tarpeeksi adjektiiveja kuvailemaan tätä tunnetilaa jonka tuo video herätti. 

Itkeä vai nauraa? Lähteäkkö ulos vai lyödäkkö pää näytöstä läpi? 

Ei vain voi kestää. Olkaa hyvät ja kommentoikaa katsottuanne tuo video. 

Haluan tietää mitä tunteita tämä teissä sytyttää? 

/Edit/: Aiemmin menetettyäni otteen tähän maailmaan unohdin oman kantani asiasta. Kaiketi. Elikkäs itse en koe mitään homoja vastaan. Kuten aiemmin sanottu, kaikki tavallaan. Lähinnä tällainen julkinen kamppanjointi asialla ja tapa josta siitä puhutaan sensijaan ärsyttää sitäkin enemmän.
Kuinka typeriä ihmiset oikeasti ovat...? 

Aiheeseen liittyen!*klik klik!*

Hienosta MOT:n dokumentista 'Saatanalliset sävelet". Laatutavaraa, löytyy youtubesta kolmessa osassa.
En kyllä vois suositella miltään kannalta. 

Nyt hukkasin punaisen langan.

Taidan tarttua kirveeseen ja lähteä ulos. 

~Ω

Abrahadabra

Internet on ollut suomessa valloillaan yleisesti reilut 18 vuotta...
Ehkä onkin siis aika perustaa tällainen kovin nykymuodin mukainen paikka, jossa avautua maailman vääryyksistä, ottaa kärkkäästi kantaa asioihin ja linkkailla taiteellisiä kuvia.


Hah!


Noh, saa nähdä mihin tämä kaikki johtaa.
Kenties tulen tämän blogin myötä kehittämään jotain uutta ja merkittävää joko itseni, jonkun muun tai koko maailman kannalta. Kenties opin asioita itsestäni, joita en edes vielä tiennyt.
Tajunnan virta kun lähtee valumaan sormenpäistä näppäimistöön ja sieltä bittiavaruuteen, kuka tietää mitä siitä seuraa? 




"I create as I speak"


Siitäpäs erittäin hyvä ohjenuora tällekkin osastolle.


~Ω




ps. Miksi pitää olla niin paska systeemi millä blogin ulkoasun muokkaaminen tapahtuu? huoh..